Asumispalvelut

DomaCare laadukkaan palvelutoiminnan apuvälineenä ja tukena

DomaCaren räätälöinti helpotti päivittäistä työtä kehitysvamma-alan palveluntarjoaja Tukenalla. Tukenalaisia on ilahduttanut kokemus siitä, että heidän tarpeitaan todella halutaan kuunnella.

Yksi alansa merkittävimmistä suomalaisista toimijoista, kehitysvamma-alan palvelujen tuottaja KVPS Tukena Oy on ollut Invian Oy:n asiakas jo useita vuosia. DomaCare on käytössä Tukenan kaikissa toimipisteissä ympäri Suomen.

– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä järjestelmän meille tuomiin hyötyihin. Käytämme DomaCarea laadukkaan palvelutoimintamme apuvälineenä, mutta myös esimerkiksi laskutuksen automatisointiin, KVPS Tukena Oy:n varatoimitusjohtaja Jere Metsähonkala kertoo.

Mobiilisovelluksesta hyviä kokemuksia

Tukenalaisten kokemukset DomaCaren mobiiliversion käytöstä ovat olleet positiivisia.

– Käytämme mobiiliversiota puhelimella ja tabletilla. Tämä mahdollistaa esimerkiksi päivittäisten kirjausten tekemisen yhdessä asiakkaan kanssa tämän omassa kodissa. Työntekijät pääsevät kätevästi järjestelmään käsiksi liikkuessaan yksikön ulkopuolella, Metsähonkala toteaa.

Metsähonkala nostaa myös esiin tietoturvan.

– Meille on todella tärkeää, että järjestelmä on tietoturvallinen ja että DomaCaren käyttö voidaan rajata vain omiin päätelaitteisiimme.

Toimialan erityistarpeet on huomioitu DomaCaressa hyvin

Kehitysvammalaissa on määritelty tarkat vaatimukset rajoitustoimenpiteiden kirjaamiselle ja raportoinnille.  

– Mobiilissa rajoitustoimenpiteiden kirjaaminen on sujuvaa, ja se on helpottanut huomattavasti työtämme, koska tämän tyyppisiä kirjauksia kertyy kuukausitasolla paljon. Kunnalle toimitettavat selkeät raportit saa järjestelmästä helposti ja ne sisältävät kaikki tarvittavat tiedot, Tukenan kehittämisjohtaja Minna Hyvärinen kertoo. 

Kiitosta asiakaslähtöisestä kehittämisestä

Minna Hyvärisen mukaan yhteistyö Invian Oy:n kanssa kiteytyy siihen, että asiakasta todella halutaan kuunnella, ja DomaCarea muokataan asiakkaan tarpeiden mukaan.

– Vaikka muutosten toteuttaminen ja sopivien ratkaisujen löytyminen vie joskus aikaa, on taustalla aina voimakas tahto ratkaista asiakkaan kohtaamat ongelmat ja haasteet. Olemme myös saaneet paljon tukea sen pohdintaan, että miten asioita on kannattavinta tehdä, Hyvärinen kiittelee.

Ota meihin yhteyttä

Jätä yhteystietosi alla olevan lomakkeen kautta niin otamme sinuun yhteyttä ja sovimme yhdessä DomaCare-toiminnanohjausjärjestelmän esittelystä sekä kerromme kuinka järjestelmä voidaan räätälöidä juuri sinun tarpeisiisi sopivaksi.
Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojaselosteemme.
Kiitos yhteydenotosta! Palaamme sinulle mahdollisimman pian
Sattui virhe!